sunnuntai 24. elokuuta 2014

Häjyjen vaellusjaoston retki Akumajalle 2.-9 elokuuta

Muutamia tuokiokuvia ikimuistoisesta viikosta!

Matkat autoilla sujuivat kitkatta mainiossa seurassa, yhteensä kilometrejä tuli yli 2000, Karigasniemelle ja takaisin. Viimeinen osuus 3,3 km mökille patikoitiin oleskelumme aikana muutamia kertoja; kuin kuormajuhdat. On pelkästään hyvä asia, ettei majalle pääse autolla

Majailuun mökissä on runsaasti tilaa ja varustus ansaitsee isot kehut. Samoin 9 hengen retkueemme, joka mahdollisti mutkattoman ja huumoripitoisen yhdessäolon. Teimme päiväretkiä ympäristöön, todeten jälleen kerran jos toisenkin, miten paljon luonto voi tarjota pienen ihmisen kaikille aisteille. Erilaisten ja kokemuskylläisten maisemien keskellä maistuivat eväät ja aidot nokipannukaffit. Oli ihanan kiireetöntä! Eikä haittaa pistävistä lentävistä..

Juolukkasato oli notkuva ja saimme kerättyä jopa tattimuhennoksen erään ateriamme herkuksi. Keräilykiviäkin kotiin kannettiin, totta kai! Jokaiseen päiväämme kuului saunominen sekä virkistyminen puhtaassa ja sopivan viileässä Akujoessa; napotellen vettä, istumalla puroseen, tai kelluen tai kahlaten.. Miten vain ja lukuisia kertoja! Ah, niin puhdistavaa! Uiminen Tenojoessa oli jännittävää ja virran voimaa kunnioittava kokemus.

Arkiaskareet ja ruuanlaitto tehtiin jouhevasti yhdessä. Jokailtainen ukkosen jyly ja salamointi järjestivät hämärtyvään ehtooseen ilotulitukset hellepäivien huipennuksena. Seurasimme vaikuttavaa luonto-ohjelmaa kuin taulutelevisiosta, istuen mökin jyhkeällä terassilla ja yhteislauluja laulaen. Sateensuojassa ja lempeässä illanlämmössä. Viimeinen iltamme Akumajalla kului nuotiopiirissa, paistaen pitsireunaisia lettuja. Herkkuja; vaivannäön palkaksi. Nuotion lettupannu löytyi jälkeenpäin. :)

Retki oli superonnistunut; eikä puhettakaan, että sen voisi vangita sanoin tähän kirjoitukseen. Mielissä kytee paluu..

Mukana kokivat: Maija, Maire, Marja, Marja-Liisa, Riitta, Aarne, Heikki, Pentti ja Raimo



Kynäili Riitta Niemiaho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti